Avainsana: innovaatio

  • Innovaatiot 2026

    Korean Forbes jakoi jokin päivä sitten vuoden 2026 innovaatiopalkinnot. Näkyvästi esille tuotiin – ainakin minulle uusi – määritelmä innovaatiolle. Ei pelkästään uusi idea tai parempi tapa järjestää toiminto vaan innovointia on myös taiteen ja viihteen muuttaminen talouden moottoreiksi uusilla tiedonvälityksen keinoilla.

    En ymmärrä tavuakaan Korean kieltä, palkintolautakunnan antama peruste jää kielimuurin taakse. Kuitenkin itse olisin antanut palkinnon nimenomaan juuri ylläolevasta syystä.

    Innovaatiopalkinnon saaja 12-vuotias Lee Su Yeon nousi näkyväksi tähdeksi sijoittuessaan tämän vuoden keväällä kolmanneksi King of Singers 3 laulukilpailussa. King of Singersissä ei etsitty uusia kykyjä, vaan kaikki kilpailuun karsitut olivat kokeneita, aktiivisesti esiintyviä naislaulajia. Kilpailu oli joulusta 2025 maaliskuuhun 2026 kestänyt joka viikkoisten konserttien sarja, jonka tehtävät olivat vaikeita jopa pitkän uran tehneille aikuisille laulajille.

    Minä käsitän Lee Su Yeon innovaatiopalkinnon merkkinä tietoisesta pyrkimyksestä monipuolistaa Korean tuotantorakennetta. Kehittyneet taloudet Aasiassa ovat pyrkineet korvaamaan raskaan teollisuuden tulovirtaa elokuvilla, musiikilla, peleillä, tv-sarjoilla ja esittävillä taiteilla. Lee Su Yeon on korealaisen iskelmämusiikkiin – TROT:in – uudenlainen, musiikillisesti harkitseva, älykkäitä päätöksiä tekevä laulaja. Hänen sosiaalinen kykynsä ja hieno laulutekniikkansa ovat tuoneet Trot:lle uusia kuuntelijoita niin Koreassa kuin maailmalla. (Meitä on Suomessakin jo useampi isoisä kun digataan neiti Leetä!)