Blog

  • TIK TOK

    En enää käytä sosiaalisen median alustoja. Minulla on tili Instagramissa, koska en ole saanut sitä poistettua. LinkedIn:iin en ole kirjautunut aikoihin. Tik Tokkia en ole koskaan käyttänyt. Ainoa mitä seuraan on YouTube, mutta sehän ei ole somea vaan maailman suosituin TV-kanava.

    YouTubessa törmään Tik Tokkeihin. Tik Tok on nuorisokanava, ja juuri siksi siellä mielipiteitänsä jakavat myös poliitikot ja muut epämääräiset ryhmät. Saatan puuttua niihin myöhemmin, en nyt.

    Kalevalan Väinämöinen sanoi että vedessä on väkeä, ja väellä voimaa paljon. Kun Tik Tok väki yhdistyy se on voima mikä nostaa näkyville yllättäviä asioita. Tarkoitan kun Tik Tok video-klipeistä tulee ilmiöitä, se on kuin Kalevalassa veden väen nosto.

    Palaan lempiaiheeseeni Korean King of Singers laulukisaan. Siihen liittyen löytyy tuore esimerkki nostosta ilmiöksi. Kisaan osallistunut Kang Hye Yeon oli vuoteen 2018 asti K-pop ryhmässä BESTIie, minkä jälkeen hän vaihtoi musiikkilajinsa iskelmään.

    Äskettäin Tik Tok tanssivideoilla nousi ilmiöksi Bestien laulu vuodelta 2013. Ja niinpä Bestie on taas heittänyt keikkoja. Erona että teinitytöt ovat nyt 30-kymppisiä naisia.

    Valokuvaajana Tik Tok on minulle merkityksetön kanava, mutta jokaisen markkinoijan kannattaa selvittää miten oma lauma Tik Tokkaa.

    Sillä TIK TOK väellä on voimaa!

    Idol Kang Hey Yeon

    Singer Kang Hey Yeon

    (Koreassa K-pop laulajien nimitys käännetään englanniksi IDOL, Trot-laulajien SINGER).

  • Jatkuvaa kilpailua

    Kun katsoo trot-laulukilpailuja, alkaa ymmärtää Korean yhteiskunnan vaativuutta. Laulajat menevät kilpailusta toiseen, kun yksi päättyy, seuraava alkaa. Koreassa kilpaillaan kaikesta. Suomalaisesta jo päiväkoti-ikäisten lasten ohjattu leikkiminenkin näyttää kilpailulta; kuka keksii tai ehtii ensin.

    Videon laulajan Lee Su Yeon:in päätyö on koulunkäynti. 7-vuotiaasta hän on osallistunut laulukilpailuihin sekä esiintynyt tv-ohjelmissa ja konserteissa. Eikä hän ole ainoa lapsitähti; suosittuja, jatkuvasti esiintyviä lapsilaulajia on kymmeniä ja tähden asemaan pyrkiviä kyvykkäitä lapsia satoja ellei tuhansia.

    Lee Su Yeon sijoittui kolmanneksi King of Singers 3 trot-laulukilpailussa. Kisa alkoi jouluna 2025 ja päättyi maaliskuussa 2026. Sen jälkeen kisan parhaat tekivät gaala-konserttien kiertueen, kunnes seitsemän ensimmäistä osallistuivat kuukauden kestävään Korea – Japani maaotteluun. Maaottelun viimeisinä päivinä toukokuussa 2026 Lee Su Yeon täytti 12-vuotta.

    Kisaan liittyvien tilaisuuksien lisäksi Lee Su Yeon esiintyi muissa konserteissa, yritysten tilaisuuksissa sekä tv- ja radio-ohjelmissa. Esiintymisiä oli jatkuvasti, uutta ohjelmistoa piti harjoitella, mutta nämä eivät saaneet vaikuttaa koulunkäyntiin.

    Työmäärä on mielestäni käsittämätön jopa aikuiselle, saati 11-vuotiaalle. Kaikki lapsitähdet eivät tätä jaksa, vaan lopettavat tai keskeyttävät uransa laulajina alle 12-vuotiaina.

    Korea on Suomen tapaan noussut köyhyydestä vauraaksi teolliseksi– tai jälkiteolliseksi maaksi. Suomi ja Korea eivät ole aivan kuin yö ja päivä, mutta ero tavassa elää on suuri. Koreassa jo lapsilta vaaditaan paljon; opiskelu ja harrastukset ovat jatkuvaa kilpailua. Opintojen jälkeen työelämä on ankaraa suorittamista. Mitenkään väheksymättä Suomen vaativuutta, emme onneksi joudu elämään jatkuvassa kilpailussa toistemme kanssa.

    Minusta näyttää kuin me tavalliset ihmiset olisimme saavuttaneet elämisen laadussa enemmän: parempi ansiotaso, lyhyemmät työpäivät, väljempi asuminen ja enemmän lomapäiviä.

    Muitakin mittareita elintasolle on, ehkä palaan asiaan.

  • Innovaatiot 2026

    Korean Forbes jakoi jokin päivä sitten vuoden 2026 innovaatiopalkinnot. Näkyvästi esille tuotiin – ainakin minulle uusi – määritelmä innovaatiolle. Ei pelkästään uusi idea tai parempi tapa järjestää toiminto vaan innovointia on myös taiteen ja viihteen muuttaminen talouden moottoreiksi uusilla tiedonvälityksen keinoilla.

    En ymmärrä tavuakaan Korean kieltä, palkintolautakunnan antama peruste jää kielimuurin taakse. Kuitenkin itse olisin antanut palkinnon nimenomaan juuri ylläolevasta syystä.

    Innovaatiopalkinnon saaja 12-vuotias Lee Su Yeon nousi näkyväksi tähdeksi sijoittuessaan tämän vuoden keväällä kolmanneksi King of Singers 3 laulukilpailussa. King of Singersissä ei etsitty uusia kykyjä, vaan kaikki kilpailuun karsitut olivat kokeneita, aktiivisesti esiintyviä naislaulajia. Kilpailu oli joulusta 2025 maaliskuuhun 2026 kestänyt joka viikkoisten konserttien sarja, jonka tehtävät olivat vaikeita jopa pitkän uran tehneille aikuisille laulajille.

    Minä käsitän Lee Su Yeon innovaatiopalkinnon merkkinä tietoisesta pyrkimyksestä monipuolistaa Korean tuotantorakennetta. Kehittyneet taloudet Aasiassa ovat pyrkineet korvaamaan raskaan teollisuuden tulovirtaa elokuvilla, musiikilla, peleillä, tv-sarjoilla ja esittävillä taiteilla. Lee Su Yeon on korealaisen iskelmämusiikkiin – TROT:in – uudenlainen, musiikillisesti harkitseva, älykkäitä päätöksiä tekevä laulaja. Hänen sosiaalinen kykynsä ja hieno laulutekniikkansa ovat tuoneet Trot:lle uusia kuuntelijoita niin Koreassa kuin maailmalla. (Meitä on Suomessakin jo useampi isoisä kun digataan neiti Leetä!)

  • AI, ai, ai, mainontaa

    AI, ai, ai, mainontaa

    AI käytetään jo yleisesti tekstin, kuvan ja äänen tuotannossa. AI on nopea ja edullinen, eikä vaadi tekijältä ammattitaitoa.

    On arvioitu, että netin julkaisualustoiden sisällöstä jo yli puolet on AI-tuotettua videoita, kuvia ja musiikkia. Melkoinen osa siitä on aineistoa mitä harva haluaa katsoa tai kuunnella.

    Sillä videoiden, kuvituksen tai musiikin alalla ammattitaidoton pystyy tekemään tuotoksen, mutta ei arvioimaan täyttääkö se annetun tehtävän.

    Osaavat ihmiset pystyvät tuottamaan AI:n avulla kiinnostavaa, esteettisesti korkealaatuista aineistoa.

    Jos mainostaja valitsee tuottajan katsomalla hintaa, eikä viestinnän osaamista, on lopputulos AI-töhnää, joka pikemminkin karkottaa kuin vetää asiakkaita.

  • Muutos

    Muutos

    Maailmanjohtajat pelaavat nyt suurta peliä asetellen geopolitiikkaa uuteen järjestykseen.

    USA, Kiina, Intia ja Venäjä koettavat parhaansa mukaan asettua uuteen tilanteeseen, eikä kenelläkään ole käsitystä mihin tämä suurten valtojen kamppailu johtaa.

    Tähän peliin ovat sanallisen panoksen antaneet jo sellaisetkin valtionjohtajat, jotka ovat unohtaneet maansa sijainnin, voimavarat ja kansainvälisen merkityksen.

    Meidän pienempien eläjien pelit koskevat työtämme, liiketoimintaamme ja toimeentuloamme. Geopolitiikka, AI, uudet lait, ikääntyminen, jne, tuovat muutoksia joihin vastaamme sen mihin pelimerkkimme riittävät.

    Aikaisempien vuosien aikana olen useaan kertaan järjestänyt liiketoimintani uudelleen. Tässä olen onnistunut riittävän hyvin, koska yli 40 vuoden ajan olen pystynyt hankkimaan toimeentuloni valokuvaamalla.

    Nyt tilanne on uusi. AI muuttaa valokuvaajan liiketoimintaa tavalla mistä ei ole kokemusta. En minä, eikä kukaan muukaan tiedä minkälaista aineistoa markkinointi tulee tarvitsemaan ja kuinka se aineisto tuotetaan.

    Lopulta asian ratkaisee liiketoiminnan kova ydin, rahan ansaitseminen. Onko valokuvaajan kuvaaman aidon valokuvan panos – tuotos parempi kuin AI:n.