Kategoria: Yleinen

  • Muutos

    Muutos

    Maailmanjohtajat pelaavat nyt suurta peliä asetellen geopolitiikkaa uuteen järjestykseen.

    USA, Kiina, Intia ja Venäjä koettavat parhaansa mukaan asettua uuteen tilanteeseen, eikä kenelläkään ole käsitystä mihin tämä suurten valtojen kamppailu johtaa.

    Tähän peliin ovat sanallisen panoksen antaneet jo sellaisetkin valtionjohtajat, jotka ovat unohtaneet maansa sijainnin, voimavarat ja kansainvälisen merkityksen.

    Meidän pienempien eläjien pelit koskevat työtämme, liiketoimintaamme ja toimeentuloamme. Geopolitiikka, AI, uudet lait, ikääntyminen, jne, tuovat muutoksia joihin vastaamme sen mihin pelimerkkimme riittävät.

    Aikaisempien vuosien aikana olen useaan kertaan järjestänyt liiketoimintani uudelleen. Tässä olen onnistunut riittävän hyvin, koska yli 40 vuoden ajan olen pystynyt hankkimaan toimeentuloni valokuvaamalla.

    Nyt tilanne on uusi. AI muuttaa valokuvaajan liiketoimintaa tavalla mistä ei ole kokemusta. En minä, eikä kukaan muukaan tiedä minkälaista aineistoa markkinointi tulee tarvitsemaan ja kuinka se aineisto tuotetaan.

    Lopulta asian ratkaisee liiketoiminnan kova ydin, rahan ansaitseminen. Onko valokuvaajan kuvaaman aidon valokuvan panos – tuotos parempi kuin AI:n.

  • Keinoäly kalustaa

    Keinoäly kalustaa

    Alkuperäinen kuva

    Keinoäly kalustaa huoneet uudelleen helpommin ja nopeammin kuin aiemmin käyttämäni Blender ja 3D-mallinnukset.

    Tosin ohjelma tekee mitä tykkää, ja sitä pystyy ohjaamaan vain sanallisilla komennoilla ja viitekuvilla. Eikä siinä kaikki – samoilla ohjeilla ja viitekuvilla eri AI-ohjelmat piirtävät toisistaan täysin poikkeavia kalusteita.

    Se että ohjelma tekee oman päänsä mukaan ei ole ongelma paitsi jos huone on kuvattu eri suunnista ja ohjelman pitäisi tehdä sama kalustus jokaiseen kuvaan. Ohjelma ymmärtää asian osittain, mutta ei täydellisesti. Kalustuksen korjaaminen yhteneväksi vie aikaa ja syö generointikrediittejä.

    Toinen ongelma on jos halutaan juuri tietyt kalusteet täsmällisesti määrätyille paikoille. Tällaisessa tapauksessa en edes yrittäisi saada keinoälyllä lopullista kuvaa, vaan poistaisin kuvan alkuperäiset kalusteet AI-ohjelmalla ja lisäisin Blenderillä tai Photoshopilla 3-D kalusteet tilaajan määräämiin paikkoihin.

    Itse asiassa 3D mallinnusten kanssa tuhraamiseni tulee niin kalliiksi, että suosittelen käyttämään mallintamisen ja 3D valokuvien renderoinnin ammattilaista.

  • Keinoälyllä tuotetun aineiston merkitseminen

    Keinoälyllä tuotetun aineiston merkitseminen

    EU päätös AI-aineistojen merkitsemisestä tuli voimaan 2.8.2026. Kuten aina, asetuksen noudattaminen edellyttää tulkitsemista. Oman tulkintani mukaan vain aineistot joilla on yhteiskunnallista merkitystä tulee merkitä. Voin olla aivan täysin totaalisen väärässä. Kunhan valvova viranomainen alkaa jakaa huomautuksia saamme käytännön ohjeita minkälainen aineisto tulee merkitä.

    Tässä linkki yhteenvetoon ohjeesta:

    https://digital-strategy.ec.europa.eu/en/policies/eu-icons-labelling-ai-generated-content

  • AI muuttaa hakua

    AI muuttaa hakua

    AI on muuttanut verkosta tiedon hakemisen keskusteluksi koneen kanssa. Hakukoneelle esitetään kysymyksiä, ja kone antaa vastauksia perustuen merkityksellisenä pitämäänsä tietoon.

    Tämä ei tarkoita mitään erityisen vaativaa muutosta sisällön tuottajalle. Hakukone tunnistaa keinoälyllä tuotetun tai usealla sivustolla julkaistun identtisen aineiston eikä pidä niitä yhtä tärkeänä kuin ihmisten tekemää ainutlaatuista, uskottavaa sisältöä.

    Siis ”chatgpt” tekstien ja ”gemini” kuvituksen sijaan itse kirjoitettua, muualta kopioimatonta tekstiä sekä aitoja valokuvia, videoita ja piirroksia jotka sisältävät merkityksellistä tietoa tuotteen tai palvelun hakijalle.

    Kannattaa muistaa – hakijan ei enää tarvitse käydä sivustolla.